Tänään lopulta kokeiltiin moottorigrilliämme. Tarkoittaa että hiiligrillissä on paikat kahdelle 70 cm pitkälle vartaalle. Toiseen päähän saa kytkettyä standardimoottorimötikän, joka pyörittää vartaita. Maksaa 2,5 € ja siihen kuuluu 2 isoa pyöreätä patteria. Koneeseen laitetaan 1 patteri, jolla se pyörii 12 tuntia!
Ostettiin aiemmin yksi tuore kana (pienin oli 2,6 kg), puolitettiin se ja marinoitiin. Lisäksi possun ulkofileekönttä, joka samoin marinoitiin eilen.
Eikun grilli tulille ja lihat vartaaseen (siis vain toiseen). Toimii hyvin, mutta pitää olla tarkkana notta lihat tulee tasapainoon vartaaseen. Muuten ne muljahtelevat niinkuin meillä, kun oli puolikkaat vartaassa. Sidottiin rosterilangalla muttei auttanut. Oppia ikä kaikki, mutta ehkä osasto Viika/Paakkunainen joutuvat seuraavaksi koekaniineiksi - kohan katotaan.
Eka kuvassa kerran öljy syttyi hiilien päällä, muttei se toistunut kunhan ei laita liikaa lämpöä.
Tässä on pikkuhalsterilla "lutku", hertta, maksa ja myös pissafiltterit, jotka tosin eivät ole erityisen herkullisia. Muut ovat maukkaita. Sisäelimethän pakataan mukaan vatsaonteloon kansainväliseen tapaan.
Kahteen vartaaseen mahtuu vaikka neljä maxi-jumbo-kanaa (luokkaa 4kg/kpl), joten sillä syöttää isonkin sakin. Aikaa menee n. 2 tuntia ja välillä tietenkin hölvätään öljymausteseoksella, jolla se maku sitten tekeentyy.
Herkullista...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti