Kävimme keskiviikkona ja torstaina Larnakan keskustassa. Piti lähettää taas tavaraa Suomeen. Lähetin aikaisemmin jo 5 kg ja nyt toiset 5 kg! Postimaksut on kuitenkin alle 10 euroa kilolta kun Ryanair rokottaa 20 euroa ylikilolta. Kuka lienee ostanut rautaisen teekannun Kyprokselta ja kylpyhuoneen hanoja Kapkaupungista uuteen Imatran kotiin.
Larnakassa oli alkamassa lasten ja nuorten karnevaalit. Satuimme ihan sattumalta sille sivukadulle, josta sen päivän kulkue oli lähtemässa. Joka puolelta tuli lisää erilaisia hahmoja. Varmaan kaikki mahdolliset satuhenkilöt, eläimet ja oliot ym. olivat paikalla. Porukkaa oli varmaan ainakin kahdensadan kieppeillä.
Siis, kyllä riitti katsottavaa ja ihailemista...
Ei ihme, että viihdyimme paikalla varmaan lähes tunnin.
|
Kaikenlaista kivaa katsottavaa, eiks' nii?
|
Kun tulimme tiistaina Antonion kanssa Pafoksesta, niin hän ennen hotellille viemistä esitteli meille Larnakaa ja mm. ruokapaikkoja. Hänen suosikkinsa oli Blue Pine. Itse asiassa olimme juuri menossa sinne hänen suosikkipaikkaansa kun satuimme tähän karnevaalipaikalle. Ja yllättäen, kun olimme olusilla Blue Pinessa, niin Antonio saapui paikalle. Kertoi, että hän oli meitä etsimässä; ensin käynyt meidän hotellilla ja sitten vain kokeillut josko löytäisi meidät sieltä! Oli yrittänyt jo keskiviikkona soitella, mutta puhelinnumeroon oli pujahtanut joku virhe...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti