Tänään on ollut joululeivontapäivä. Tein torttutaikinan rahkataikinareseptillä käyttäen rahkan asemesta luonnonjogurttia, joka on mielestäni parempaakin kuin rahka. Täytteen tein pehmeistä pussiluumuista ja se on kyllä ihan oikean makuista. Mutta tortut ei ole yhtä hyviä kuin kotona!
Ostettiin pastakone karjalanpiirakan kuoria varten. Kotona Honkakylässä sillä on ollut tosi kätevä lasketella ohuita piirakankuoria. Nyt kuoret tuli enimmäkseen murusina koneen läpi. Sain kuitenkin piirakat kasaan tavallista vanhaa konstia käyttäen. Ei maistu riisipuuro samalta, ei piirakatkaan vaikka Pirkan resepteillä leivoin!
Teinpä vielä kynttilöitäkin ihan ite. Täällä on myynnissä lämpökynttilän sydämiä. Siis pieni pätkä sydänlankaa on pujotettu pyöreän pienen pahviläpykän läpi. Sellainen paketti maksaa 35 centtiä. Olen säästänyt tyhjiä alumiinikuoria uudelleenkäyttöä varten.Viime vuonna rakentelin Laran vanhoille lautasille aina pari kolme sydäntä, simpukoita ja rantakiviä. Talosta löytyi silloin myös vanhoja kynttilänpätkiäkin. Itse asiassa sen talon varastot olivat mielenkiintoisia, tässä talossahan ei ole minkäänlaisia vanhoja varastoja. Kynttilät onnistuivat ihan hyvin. Ne laitetaan nähtäväksi, mutta tortut ja piirakat pistellään omaan piiloon...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti