Näkymä talolta Välimerelle. Geronissos saari on ollut pyhiinvaeltajien lepopaikka ajanlaskumme alkuaikoina

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Sardiinit

Käytiin Soilen kanssa eilen Kirstenboschin kasvitieteellisessä puutarhassa josta juttua myöhemmin. Sijaitsee Pöytävuoren eteläpuolella (kaupunki on pohjoispuolella) ja sieltä jatkettiin Hout Bayhin josta jo aiemmin kalajuttua. Perillä ihmeeksemme sama kalan lappaaminen jatkui. Sardiinimatot olivat rannan tuntumassa paksuja ja sekä ihmiset että hylkeet ottivat niin paljon kuin kykenivät. Kaksi viikkoa niitä on pyydetty taukoamatta.
Laiturilta heittivät pyöreän verkon massan päälle ja ylös tuli aina useita kiloja. Hommasimme pari muovipussia ja jäitä pohjalle ja sitten ostimme n 10 kg kalaa hintaan 2 €. Järjestimme kalaillallisen pilooteille ja mukana Alexey ja Vasily. Kalat paistoimme jauhotettuina kuten muikut ja hyvää oli. Lisukkeina salaatit ja uuniperunat. Laji on nimeltään Silver Sardin. En osaa kuvitella paljonko sitä on nostettu, mutta puhutaan varmaan sadoista tonneista.


Pilootit lentävät tänään yöllä taas Etelämantereelle ja ilma on nyt suht hyvä. Me taasen palaamme Kyprokselle huomenna aamupäivällä. Lennot kestävät yhteensä yli 25 tuntia, notta on sitten lentokoneen penkkiä kulutettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti